» Pelit » Arcade » Kaipuu » Peliarvostelu

Kaipuu

Kaipuu on perinteinen tasohyppelypeli siisteillä grafiikoilla, hienolla tunnelmalla ja koukuttavalla juonella. Pelin heikointa antia on itse pelattavuus, lisäksi muutama bugi häiritsee pelinautintoa pahasti. Hienon juonen ansiosta peli on kuitenkin yksinkertaisesti pakko pelata loppuun, jotta saisi selville loppuratkaisun ja tietäisi kuinka päähenkilölle käy.

Päähenkilö on syvästi masentunut rakkaansa kuolemasta, ja on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen olla jälleen lemmittynsä kanssa. Itse Kuolema saa tietää asiasta ja tarjoaa apuaan. Pelaajan on kerättävä kasa sieluja Kuolemalle, joka seuloo sielujen joukosta pelihahmon kullannupun.

Perustasoloikkaa

Tunne odottaa ottajaansa.

Kaipuu on puhdasveristä tasoloikkaa, mutta kolikoiden sijasta keräilläänkin sieluja. Sielujen keräämisessä riittääkin hommaa hetkeksi, sillä niitä on kaikkiaan neljäsataa ja useimpien keräämiseen vaaditaan jotain 'tunnetta'.

Tunteet toimivat kuin taidot. Pelihahmo löytää jostain tunteen, ja omaksuu sen myötä uuden taidon, joka jollain tapaa liittyy tunteeseen. Esimerkiksi rohkeudesta saa klassisen tuplahypyn. Näitä tunteita on pelissä kahdeksan erilaista ja kaikkia tarvitaan ainakin jonkin verran.

Kaipuussa on vain yksi suuri kartta, joka koostuu reilusta kolmestakymmenestä pienemmästä ruudusta. Yhden ruudun poikki kävelee hetkessä, ja reunalla kamera siirtyy kuvaamaan seuraavaa ruutua.

Pelihahmo siirtyy pelialueen reunan ylittäessään toiselle puolelle aluetta. Tämä sinänsä hyvä ominaisuus saattaa hämätä hiukan aluksi, mutta auttaa suunnattomasti kun siihen tottuu.

Kaipuu ei ole pelillisesti mitenkään mullistava. Se ei sisällä esimerkiksi yhtään vastustajaa, ja koko pelin ainoat haasteet ovat pitkät ja tarkat hypyt ja jonkin taidon vaatiman sielun keräämättä jättäminen silloin, kun tarvittavaa taitoa ei vielä ole.

Upean synkkä tunnelma

Mennäänkö sisään?

Kaipuun vahvin osa-alue on selkeästi tunnelma. Sitä luovat hieno fontti ja yksinkertaisen nätti grafiikka, joka koostuu tyylikkäästi vain muutamasta harmaan eri sävystä. Toisaalta pelimaailman värittömyys saattaa joskus sekoittaa pelaajaa - kun äsken vielä joku sävy tarkoitti taivasta, on nyt laskeuduttava saman sävyisen maakaistaleen päälle.

Tyylikkäät yksityiskohdat, kuten alas leijuvat lehdet ja tuulessa heiluva nurmikko, luovat onnistuneesti alakuloista tunnelmaa. Animaatiot ovat muutenkin hienoja ja sopivat pelin synkänsöpöön graafiseen teemaan.

Osaltaan tunnelmaa taas latistavat täysin teemaan sopimattomat musiikit; yhtäkkiä pamahtaa jämäkkä bassojumputus ja seuraavassa hetkessä soikin ärsyttävän korkeaääninen ja iloinen musiikki. Kaiken lisäksi musiikki vaihtuu lähes aina ruudun vaihtuessa toiseen.

Ammattitaidoton kameramies

Miten minä tänne jouduin? Pelihahmo maan sisällä.

Kaipuun tunnelmaa on yritetty luoda ruutu kerrallaan hahmoa seuraavan kameran avulla. Portaaton, sulavasti liikkuva kamera olisi kuitenkin toiminut paremmin. Pelin suurin heikkous on juuri tämän ruutu kerrallaan siirtyvän kameran aiheuttamat bugit.

Yleisin vika on pelaajan sivuttaisliikkeen loppuminen kameran vaihtaessa ruutua. Tämä tekee ylöspäin kiipeämisen ja sivulle hyppäämisen ruudun yläreunassa joskus lähes toivottomaksi, ja tähän tuhraantuu turhan kauan aikaa. Onneksi tätä oppii välttämään suhteellisen nopeasti.

Toinen ruudun vaihtumisesta aiheutuva virhe on seinän sisään joutuminen ja alas putoaminen. Se tapahtuu useimmiten siksi, että pelaaja on juuri ja juuri toisen ruudun puolella, eikä kamera ole seurannut perässä. Harvinaisuudestaan huolimatta ilmenee silloin tällöin.

Space-näppäimestä pelaaja palautetaan kentän keskelle, joka on sinänsä kätevä ominaisuus, ainoastaan näppäinvalinta on hieman heikko. Mikäli paniikissa tai muuten vahingossa hipaisee välilyöntiä, siirretään pelaaja turhia kyselemättä ja armotta alkuun.

Muita suuremmin häiritseviä seikkoja ei pelistä juurikaan löydy, paitsi että viimeiset sielujen rippeet ovat melkoisen tuskallisia etsiä ja kerätä. Lopulta kuitenkin vaivannäkö palkitaan hienolla lopulla.

Pelinä melko keskinkertainen

Kuolema on kiva heppu.

Kaipuu on pelillisesti mitäänsanomaton, mutta tuo tasohyppelygenreen uutena hienon juonen ja vahvan tunnelman, minkä ansiosta pelin jaksaa pelata läpi.

Pelin uudelleenpeluuarvo on melko olematon. Kaipuu on muutenkin suhteellisen lyhyt peli. Toisaalta onneksi se ei ole yhtään pidempi, sillä Kaipuuta ei jaksaisi pelata useaa lisätuntia pelkkää loppuratkaisua odotellessa.

Kaipuun vahvuus löytyy ehdottomasti pelin tunnelmasta. Mikäli juonivetoisemmat pelit houkuttelevat yhtään, on Kaipuu taatusti lataamisen arvoinen.

Aaponator, 25.12.2009

Lyhyesti

Kaipuu on Suomipelit.comin Kesäkarnevaalien 2007 voittajapeli, joka kuvaa rakkaan menetyksen jälkeisiä tunteita. Pelihahmon sielu on kuollut, eikä hän tunne enää muuta kuin vihaa ja rakkautta. Pelaajan tehtävä on Tuonelaan eksyneiden sielun sirpaleiden kerääminen, mikä on toteutettu onnistuneesti tasohyppelytyylisesti. Kaipuun yksinkertaisuus ei kuitenkaan ole pitänyt paria bugia loitolla, mutta pelin viehätys perustuukin tunnelmaan ja kerrontaan.